Hakukoneoptimointi eli verkkosivuston optimointi
Minulla ei ole sitä onnea tällä hetkellä, että nyt juuri
olisi lähellä kuusivuotiasta, ihanaa, uteliasta pikkutyttöä tai poikaa. Niinpä piti luoda hetkeksi
sellainen, siitä tuli pikku-Kati ja
hänet piti ajanmukaistaa ja muodistaa tämän päivän lasten maailmaan :)
No, aihetta ei ollut vaikea keksiä, jotain sieltä kaukaa on
säilynyt näihin päiviimme saakka ja mikäs muu kuin Muumit!
Tämän päivän pikku-Kati toki osaa jo melkein kaiken
tarvittavan tekniikan ja on näppärä kuin mikä kiirehtiessään sivulta toiselle.
Hänelle on helppo netin ääressä selittää sellainenkin vaikealta kuulostava
termi kuin hakukoneoptimointi. Tai siis vastaanottava puoli on valmis,
selittäjältä kysytään kykyä!
Istahdimme koneen ääreen ja avasimme nettiselaimen, jotta
pääsin kokeilemaan selitystaitojani.
Aiheenamme siis oli muumit, mutta sen tarkemmin emme olleet
miettineet, mitä etsisimme. Mistäs muualta aloittaisimme kuin Google-hausta, sinne siis
pikku-Kati kirjoitti sanan ”muumi” ja kuinkas ollakaan eteemme ilmestyi
nettiosoitteita tällä hakusanalla sekunnin kymmenesosassa
1570 000!
1 = hakuun tarvitaan hakusana
Kaikista näistä puolestatoista miljoonasta osoitteesta
TOISENA (!) nousi esiin www.muumimaailma.fi
2 = siinä on jotakin taikaa tai jotakin on todella tehty
oikein!
Tottakai menimme Muumimaailman sivuille, minulla itselläni
kun oli hauskoja kesämuistoja (etenkinVäskin saarelta), lasten kanssa kun
siellä olimme vierailleet.
Pikku-Kati näytti nauttivan sivuista, joilta tulvi korviin
tuttu laulu – tosin, jos sivulle jäi ”makaamaan”, laulu toistui monta kertaa…
Katse kiinnittyi isoihin selviin kuviin, joista useimmat toimivat linkkeinä
seuraaville sivuille, joista pääsi taas seuraaville.
Mutta mitäs huomasimmekaan! Muumimaailma ei nukukaan koko
talvea, vaan se on auki HUOMISESTA viikon, siis 18. – 26.2.12. Mikä yllätys
meille, luulimme, että siellä valvotaan vain kesällä! Nyt oikein innostuimme –
aloimme salaa haaveilla talvisesta seikkailusta Muumien keskellä.
Mietin, mikä toi Muumimaailman niin ylös hakutuloksissa
niiden puolentoistamiljoonan sivun joukosta? Kävimme pikku-Katin kanssa sivuja
läpi, kurkistimme linkkien taakse ja taas niistä linkkeihin. Oli kivaa päteä
teoriatiedoilla, sillä pystyin mielestäni ymmärrettävästi kertomaan lapselle,
että
3 = sivuilla on kohtaan <title> merkitty aina sana
Muumimaailma. Tämä auttaa hakutuloksissa. Kävimme kurkistamassa lähdekoodia.
Kotisivuilla on kerrottu Muumimaailmasta juttuja, siis esitellään
toimintaa – ja sitä talvimaailmaa – sivuilta löytyy selkeästi kaikki tarvittava
tieto ja ohjeet ja ennakkotieto, mitä voi kuvitella tarvitsevansa. Selitin,
että
4 = sivuilla esiintyy sana ”muumi” (yleensä yhdyssanassa)
erittäin usein – tämä lisää sitä todennäköisyyttä, että sivusto löytyy
hakusanalla hyvin. Etusivulla laskin sanan "muumi" tekstistä kahdeksan kertaa + alaosan linkeissä ja otsikoissa 17 kertaa. Talviohjelman sivulla oli suunnilleen samoin.
Kävimme oikein katsomassa avainsanahaussa, miten
muumi-sanalla on hakuja, nyt näytti maailmanlaajuisia olevan 165000. Sen sijaan
muumimaailmaa emme löytäneet ollut tilastoissa ollenkaan, erikseen kirjoitettuna
"muumi maailma" oli hakuja 14800. Tämä avainsana-juttu on todella tärkeä ja niitä voi
sivuille viljellä tekstiin. Kaiken kaikkiaan AdWords-sivuilta löytyi sata
muumi-sanaa. Klikkaa osoitteeseen:
Kotisivuille kannattaa lisätä muitakin aiheeseen liittyviä
yleisiä sanoja, ne saattavat lisätä hakukonenäkyvyyttä eli nostaa
linkkiosoitetta lähemmäs haun etusivua.
Selitin, että tekstien pitäisi myös olla tietyn pituisia, se auttaa siinä, että lapset ja aikuiset löytävät Muumimaailman sivut helposti.
Googlen hakutuloksissa taas olisi hyvä olla siinä ensimmäisellä sivulla,
sillä on arvioitu, että vain noin joka kymmenes hakija siirtyy seuraavalle tai
seuraaville sivuille hakusivustolla. Kymmenen joukkoon on vaikea mahtua…
5 = Muumimaailmalla lienee tämä melkein paras mahdollinen
hakunäkyvyys myös sen takia, että se keskittyy tiukasti rajattuun asiaansa ja
tiettyyn teemaan (Muumit).
6 = sivustolla on alasivustoja, joilta on linkkejä
etusivulle ja muille sivustoille aina asiatarpeen mukaan ja vähän muutenkin.
Linkit ovat osaksi kuvien alla, mutta sanallisissa linkeissä on käytetty
avaintermejä. Sivut ovat yksinkertaiset ja selkeät, kuitenkin sisärakenne on
kuin pallo, jonka sisällä voi pompotella sivustolta toiselle ja törmäys on
pehmeä ja joustava.
No, vielä halusimme tarkistaa yhteistyökumppaneiden linkit –
onhan sanottu, että linkitykset lisäävät näkyvyyttä myös Googlen hakusivuilla.
Näistä en tiedä, lieneekö Muumimaailmalle tukea tässä asiassa, sillä:
-
Dr Oetker –sivustolla ei ollut mitään mainintaa
Muumimaailmasta eikä linkkiä sieltä sivustolle.
-
MTV3 Juniori –sivuilla oli kuva ja jokin yhteinen talven
toivotus sekä linkki niin kuvassa kuin kuvan vieressä – mutta linkki vie
Juniorin kisasivuille, joista yhden päivän alla oli mainittu Muumimaailma,
mutta ei sen enempää. Myöskään täältä ei ollut linkkiä Muumimaailman
kotisivuille.
-
S-etua mainostettiin Muumimaailman sivustolla ja siinä oli
linkki, joka vei S-kanavaan. Emme löytäneet mitään mainintaa Muumimaailmasta,
se lienee hukkunut valtavaan etujen tulvaan! Täältäkään siis emme päässeet edes
takaisin Muumimaailman sivuille, musiikki kyllä tuli mukanamme S-kanavalle asti
ja soi kyllästymiseen asti korvissamme!
Pikku-Kati pääsi jyvälle, mitä verkkosivuston optimoinnilla
tarkoitetaan – sillähän pyritään saamaan mahdollisimman moni löytämään sivusto
ja tulemaan sille. Kaikkein eniten Muumimaailma tietenkin haluaa nähdä meitä
klikkaajia siellä paikan päällä.
Uskoisin, että sain pienen ystäväni (ja itsenikin!) ymmärtämään tätä
hakukonemaailmaa ja meitä molempia alkoi myös houkuttaa nähdä ja kokea
Muumimaailman Talvimaailman tunnelma – musiikista huolimatta!
Tämä oli aivan huippu! Tätä luki kuin jännää jatkokertomusta.
VastaaPoistaKiitos, Outi! Sinä se jaksat kannustaa!
PoistaPro meininkiä: "Kävimme kurkistamassa lähdekoodia."!
VastaaPoistaKiitos, täytyyhän sitä sen verran osata!
Poista