maanantai 23. huhtikuuta 2012

Sähköinen liiketoiminta, tehtävä 1

Visio ja tavoitteet


Yrityksen visiolla ja yleensäkin liiketoiminnallisilla tavoitteilla on mielestäni erittäin tärkeä vaikutus siihen, miten sähköistä liiketoimintaa aiotaan yrityksessä hyödyntää. Tämä koskee liiketoiminnan kaikkia osa-alueita ja tavoitteita.

Jokaisen yrityksen pitäisi pysähtyä pohtimaan sähköisen liiketoiminnan mukanaan tuomia muutoksia, haasteita ja uusia liiketoimintatapoja yrityksen visioon ja liiketoiminnan tavoitteisiin. Yrityksillä saattaa olla pohdittuna ja ylös kirjoitettuna toimintansa päämäärä, tietty visio (jossa ollaan noin 5 vuoden kuluttua) – aikahan menee koko ajan eteenpäin ja näitä yrityksen strategisesti tärkeitä visiota ja liiketoimintasuunnitelmaa pitää tarkastella ja tarvittaessa muuttaa. Hyvä prosessin tarkasteluväli voi olla esimerkiksi kerran vuodessa, mikä ei tarkoita, että visiota pitäisi automaattisesti muuttaa, vaan tarkastella, että suunta on oikea. Tämä työ on yritysjohdon vastuulla.

Sähköisellä liiketoiminnalla yhä suurempi rooli ja vaikutuksensa, se avaa liiketoiminnalle myös aivan uusia mahdollisuuksia.

Yritysten sähköisen liiketoiminnan visio voi liittyä esimerkiksi seuraaviin asioihin:
  • uudet liiketoimintamallit
  • uudet verkostoitumisen mallit
  • uudet kehittyvät arvoketjut
  • uudet palveluiden ketjuttamisen mallit
  • asiakkaiden ostokäyttäytymisen muutokset
(lähde: Kirsi Mikkolan luentomateriaali 27.3.12, Sähköinen liiketoiminta)

Liiketoiminnan tavoitteet

 
 Liiketoiminnalliseksi tavoitteeksi voi asettaa yrityksessä esimerkiksi asiakaslähtöisyyden, joka sisältäisi koko asiakkuuden hallinnan, siis asiakasrekisterin ylläpidon lisäksi kaiken asiakkaan kanssa käytävän yhteydenpidon,  kuten yhteydet, keskustelut ja asiakaskyselyt palautteineen. Asiakkuudenhoito on vain yksi sähköistämisen esimerkki, joka voi olla liiketoiminnan tavoitteissa ja joka vaikuttaa konkreettisesti liiketoiminnan strategiseen suunnitteluun.

Ian West
Samanlaiset toimenpiteet ja menetelmät koskevat kaikkia visioon ja yrityksen liiketoimintatavoitteisiin mahdollisesti sisällytettyjä tavoitteita. Yritys päättää, mikä on toiminnan tavoite, sellainen voi olla asiakkuudenhoidon lisäksi mm. asiakaspalvelu, tunnettuuden lisääminen, verkkokaupan perustaminen, sähköisen markkinoinnin kehittäminen, kotisivujen tekeminen tai parantaminen, tuote, tuotteen kehittäminen tai välitettävän tuotteen ominaisuudet ja teknologia, toimialan ja toiminnan erikoistumiseen liittyvät tavoitteet, kasvuun liittyvät strategiat, kasvutapa, yrityksen myyntiin liittyvät tavoitteet, yrityksen listautuminen ja pääomarahoittajien kiinnostuksen herättäminen.

Suunnitelma ja toteutus


Jotta yrityksen visio ja liiketoiminnalliset tavoitteet pystytään toteuttamaan ja saavuttamaan, yrityksen johdon on suunniteltava sähköinen liiketoiminta organisoidusti ja kokonaisvaltaisesti  tukemaan tätä prosessia. Suunnitelma ja toteutus voivat edetä tietyn kaavan mukaan (esimerkiksi SWOT- tai SOSTAC-kaavaa noudattaen.
Lisäksi varataan tälle (jatkuvalle?) prosessille tekijät, rahoitus ja aika.

Haasteet ja helpotukset


Sähköiset ratkaisut tuovat sekä haasteita mutta ennen kaikkea paljon helpotusta toimintojen rutiineihin ja tapoihin. Kun esimerkiksi tuotantoprosessin kaikki osa-alueet ja tekijät on kuvannettu, pystytään miettimään, mitä muutoksia niihin tarvitaan, ovatko kaikki nykyiset työt ja tehtäväosiot tarpeellisia, mitä voisi tehdä nopeammin, paremmin ja turvallisemmin tietoteknisin ratkaisuin ja käyttämällä sähköisiä kanavia.

Kuvantaminen on erittäin tärkeää, sillä se antaa pohjan uuden luomiseen ja parempaan teknologiaratkaisuun.

Sähköiset edut  
 
Sähköinen toiminnanjärjestelmä, tarvittaessa integroidut kokonaisuudet, tietoliikenneratkaisut, sähköinen taloushallinto, sähköinen markkinoinnin ja mahdollisesti verkkokauppa tukevat yrityksen toimintaa kustannustehokkaasti. Ne mahdollistavat yritykselle modernin ja ajantasaisen, mahdollisimman oikean tiedon, auttavat suunnittelussa ja tuotekehittelyssä. Sähköiset tuottamis- ja toimintaprosessit ja automaatio nopeuttavat tuotantoa, logistiikkaa, tilausjärjestelmiä, toimituksia. Toimittaja- ja asiakasyhteydenpito nopeutuu ja helpottuu, virhemahdollisuudet vähenevät.

Yrityksellä paljon tehtävää


Muutos vaatii yritykseltä ja sen johdolta ja henkilökunnalta tahtoa ja sitoutumista sähköiseen yrityskäytäntöön, ennakkoluulottomuutta ja tiettyä osaamisen tasoa. Tähän täytyy olla valmis satsaamaan sekä alkupanos, ylläpitokulut että aikaa. Jos yrityksessä ei ole sisällä tarvittavaa osaamista, se kannattaa ostaa ulkopuolelta. Tarvitaan myös projektijohdollista osaamista.
Aikajana kannattaa laatia muutaman vuoden mittaiseksi pienessäkin yrityksessä, että muutos saadaan realistisesti toteutettua ja jotta sen tuloksia pystytään arvioimaan. Uuden tuominen ja muutokset tuovat aina mukanaan lisätyötä ja kustannuksia, tuotto/kustannukset kannattaa ehdottomasti budjetoida ja verrata niitä nykytasoon.

Yrityskuva, moderni ilme


Sähköiseen liiketoimintaan siirtyminen kuvastaa yrityksen arvoja, halua pysyä ajan muutoksissa mukana ja yritys voi näin saavuttaa jopa uusia asiakassegmenttejä. Sähköinen liiketoiminta voi myös antaa signaalin asiakkaille yrityksen luotettavuudesta ja siitä, että yrittäminen on vakavasti otettavaa – sähköisyys ei ole välttämättä pieni satsaus ja asiakkaat kyllä huomaavat yrityksen olevan liikkeellä tosissaan ja heitä varten.

Mitä yrityksen e-strategian tulee vähintäänkin sisältää?


Hyvä muistaa... No internet Pazonada

Yrityksen e-strategia on tärkeä, se liittyy yrityksen liiketoimintastrategiaan ja osaltaan auttaa yritystä saavuttamaan menestyksen. E-strategia tarvitsee seurakseen teknologia- ja markkinointistrategiat, jotta se voi toteutua. E-strategia sisältää myös jakelukanavastrategian.

E-strategiaan sisältyy tuottavuus, myynnin kasvu ja myyntikatteen parantuminen. Näitä on vaikea saavuttaa, jos e-strategiaan ja siihen liittyviin työkaluihin ei satsata tarpeeksi rahaa tai yrityksen johto ei sitoudu e-strategian toteuttamiseen. Toteutus näkyy yrityksen joka tasolla.

Strategiassa lähdetään nykytila analysoiden ja kuvantaen, sitten mietitään, minne halutaan. Tämän jälkeen tarvitaan toimintasuunnitelma, strategia, jolla tavoitteeseen päästään. Strategia tarvitsee toteutuakseen taktiikat eli toimintatavat ja suunnitelmat, jotka sitten toteutetaan. Kun projekti on toteutettu, pitää vielä mitata, saavutettiinko se, mitä haluttiin.
E-strategian tehtäviä ja tavoitteita voivat olla esimerkiksi:
-         yrityksen oman ydinosaamisen määrittäminen ja oikea kohdentaminen
-         yrityksen liiketoiminnan teknologinen suuntaaminen
-         nykyisen ja/tai tulevan kilpailukyvyn varmistaminen
-         organisaation sisäinen osaaminen, yhteisen päämäärään tietoisuuden
          varmistaminen ja vahvistaminen
      -         myynnin ja markkinointiviestinnän tehostaminen, apuna teknologia
-         erottautuminen alan muista toimijoista, kilpailijoista
-         yrityskuvan ja profiilin parantaminen toimintaympäristön arvoketjussa

E-strategiassa on tärkeää lähteä yrityksen visiosta, liiketoiminnallisista tavoitteista ja etsiä niihin kullekin yritykselle parhaiten sopivat mallit ja ratkaisut. Tekniset apuvälineet valjastetaan sitten näiden mallien toteuttamiseen. Tekniikka ei saa olla itseisarvo sinänsä vaan väline, jolla toiminta järkeistetään ja tavoitteisiin päästään.

E-strategiassa kuten muissakin yrityksen kehittämistoimissa on tärkeää budjetoida tarpeeksi resursseja (ihmisiä, rahaa) ja aikaa projektin läpivientiin ja toteuttamiseen.

Lähde: Kirsi Mikkola, Sähköinen liiketoiminta – Haaga-Helia luento 27.3.12

2 kommenttia:

  1. Heippa!

    Visio on siis usean vuoden tavoitetila, mutta muuttavassa maailmassa sitä ja myös strategiaa tulee tarkastella lyhyelläkin aikasyklillä. Yritykselle tulisi olla ns. imagollinen visio ja toiminnallinen visio. Imagollinen ohjaa markkinointi- ja viestintätoimia ja toiminnallinen henkilöstöpolitiikkaa ja käytännön arkea.

    Lisäksi Ns. strategisia perusolettamuksia tulisi yrityksessä arvioida jatkuvasti.

    e-strategiassa painopistealueet ja tavoitteet liiketoiminnalle valitaan yrityksen koon, asiakkuuksien, ja toimia-alan tai osaamisen pohjalta.

    PK-yrityksissa strategiaa tai toimenpiteitä suunnitellaan usein ilman dokumentoitia ja näin ollen asiat jäävät toteuttamatta ja strategia jalkauttamatta.

    VastaaPoista
  2. Heippa, Kirsi - opin taas uusia termejä ja asioita! Niin, en tiedä, kokemukseni mukaan pk-yrityksissä usein vain on vaikeaa näiden suunnittelu- ja strategia-asioiden kanssa - aina löytyy "parempaa" tai kiireellisempää tekemistä (ei tosin saa yleistää). Saattaisiko olla niin,että lienee jotenkin korkea kynnys alkaa kirjoittaa strategioita tms. ylös? Uskon, että yrittäjillä on visionsa ja strategiansakin, mutta kehdataanko niitä sanoa ääneen ja päästää niitä jalostumaan mahdollisessa työyhteisössä, onkin eri juttu.

    VastaaPoista